Kapteeni Jukka Lohen tiedote 26.7.2016

Kapteeni Jukka Lohen tiedote 26.7.2016

 

PELAAJIEN TURVALLISUUS JA PELAAJAN VASTUU OMISTA JÄLJISTÄ!

Elämme kesän vilkkainta golfsesonkia myös Muuramen kentällä juuri parasta aikaa.  Haluan muistuttaa kenttämme pelaajia muutamasta asiasta, jotka eivät ole esillä koskaan turhaan tai liian usein.

Ensimmäinen asia on pelaajan vastuu kentän kunnosta, pitäkäämme huolta omista lyöntijäljistä, alastulojäljistä sekä bunkkereiden haravoinnista omien lyöntien jälkeen.  Näin varmistamme sen että pääsemme aina jatkamaan peliä väyliltä, raffeista, hiekasta sekä greeniltä kuten itse kukin varmasti haluamme.  Ainahan pallo ei makaa optimisti, mutta korjaamalla jäljet ei tarvitse jatkaa ainakaan toisen pelaajan korjaamattomasta lyöntijäljestä.  Pullobaari löytyy klubin läheisyydestä bägikatoksesta, josta saa hiekkasiemenseosta mukaan kierrokselle joko pulloon tai pussiin.  Koitetaan muistaa ottaa mukaan kierroksellemme.

Toinen asia liittyy pelaajien turvallisuuteen: Varmistetaan aina että edellä menevät pelaajat ovat turvallisen välimatkan päässä ennen omaa lyöntiä.  Välillä itse kullakin lähtee vinoon, jolloin on mahdollista aiheuttaa tahattomasti vaaratilanne.  Näiden osalta kaikkien golffareiden tuntema FORE huuto on välttämätön, ei vapaaehtoinen.  Kentällämme on muutamia erityistä varovaisuutta vaativia paikkoja, joissa väylät menee vierekkäin ja pelaajat voivat olla näkymättömissä pallon alastulopaikoilla (mm. 6, 7 ja 1 väylät).  Lisäksi väylällä 15 on hyvä muistaa pitää riittävä tauko ennen avauslyöntiä sen jälkeen kun edellinen ryhmä on poistunut greeniltä., koska seuraavan väylän avauspaikka on avauslyönnin tavoitettavissa. Ohessa vain muutamia esimerkkejä.

jukkalohi.png 

Turvallista, huoletonta ja rentoa golfsesonkia toivottaen:

Kapteeni, Jukka Lohi, MGS

 

Lähettänyt

Jaa:

MUURAME GOLF

AJANKOHTAISET

AJANKOHTAISTA

Seniorien pelimatka Saarenmaalle 15.-18.5.2016

Pelaamme Saare Golfin kentällä 16.-17.5.2016. Matkalle mahtuu 44 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Naisten kevätretki Naantaliin 21.-22.5.2016

Naistoimikunta järjestää huippusuositun kevään pelimatkan nyt toista kertaa viikonloppumatkana.

Uutta kaudella 2016

Uudet golfin säännöt julkaistu, tasoitusmääräyksiin tullut muutoksia, Muurame Golfissa siirrytään numerotiipaikkoihin, väylien hcp-luvut päivitetty, ...

Kerro palautteesi meille

Senioritoimintaa kaudella 2016

Kevättä on ilmassa ja kohta kutsuvat viheriöt jo pelaajia, myös meitä senioreita.

Naisten toimintaa kaudelle 2016

Tervetuloa rohkeasti mukaan naisten toimintaan - tutustumaan ja pitämään hauskaa yhdessä!

TULEVAT TAPAHTUMAT

Pahoittelut, blogikommentit ovat väliaikaisesti poissa käytöstä!