MGS ry:n Syyskokouksen päätöksiä
Muuramen Golfseura ry:n Syyskokous pidettiin Muurame Golfin klubitalolla keskiviikkona 23.11.2016. Kokouksessa esitettiin katsaus kuluvan vuoden toimintaan ja talouteen sekä hyväksyttiin vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Petri Maaniemi valittiin jatkamaan seuran puheenjohtajana. Tuleva vuosi tulee olemaan Petrille seitsemäs vuosi puheenjohtajan pestissä. Hallitus valittiin jatkamaan niin ikään entisellään. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Petri Maaniemen lisäksi Marjo Salmenkivi, Sari Fors, Jukka Lohi, Erja Mononen, Tomi Hakkarainen sekä Pasi Manninen.
Jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan. Jäsenmaksut ovat vuonna 2017 aikuisilta 98 euroa, opiskelijoilta 68 euroa sekä junioreilta 42 euroa. Liittymismaksuja ei peritä myöskään tänä vuonna.