Pakkasaamut ja kuurainen kenttä
SÄÄVARAUS
Jos yöllä on ollut pakkasta, tai jos kentällä on huurretta ja/tai maa on jäässä on aamupäivälähtöjen sulkeminen mahdollista. Varauduthan tähän varatessasi syyskauden aamupäivän aikaa. Tullessasi pelaamaan pakkasyön jälkeen, tarkasta kentän tilanne ennen lähtöäsi nettisivuiltamme ja/tai kentän somesivuilta tai caddiemasteriltamme. Pyrimme lähettämään aina tiedon sulkemisesta tekstiviestein peliajan varanneille, mutta NexGolf-järjestelmän sms-viestipalvelussa on satunnaisesti pientä viivettä.
Varatut peliajat peruuntuvat pakkasaamuina siihen saakka kunnes kenttä avataan
Mikäli kentälle ei pääse pakkasen vuoksi, niin ennakkoon varatut lähtöajat eivät koskaan siirry eteenpäin, vaan pakkasen vuoksi peruuntuneiden tilalle tulee tehdä uusi varaus, mikäli sellaisia on vielä vapaana. HUOM! Muuramen kenttä sijaitsee korkealla ja syrjässä taajaman ulkopuolella. Kentällä on yleensä aina aamuisin/öisin muutama aste kylmempää kuin Muuramen tai Jyväskylän keskustassa. Kuuraisella nurmikolla liikkuminen on ehdottomasti kiellettyä!
Muurame Golfin tarkan lämpötilan näkee muuramegolf.fi etusivulta linkistä SÄÄASEMA*.
*Sääaseman kellonaika on virheellinen, vikaa korjataan parhaillaan
Hyviä syyskauden pelejä!