Syksyn kentänhoitotyöt aloitettu (päivitetty 7.9.2018)

Syksyn kentänhoitotyöt aloitettu (päivitetty 7.9.2018)

Nurmirangen kunnostustyöt aloitetaan maanantaina 10.9.2018. Nurmirangen lyöntipinta uusitaan ja sadetinjärjestelmää päivitetään. Kunnostustyön alkaessa nurmirange sulkeutuu tämän kauden osalta ja siirrytään mattolyöntipaikoille. Nurmirange otetaan käyttöön seuraavan kerran ensi keväänä. 

Kunnostustyöt kestävät viikon verran, jonka aikana käytössä ovat ainoastaan lyöntikatospaikat sekä lähipelialueella sijaitsevat lyöntimatot. Nurmen kunnostuksen valmistuessa käyttöön otetaan myös nurmirangen takana olevat lyöntimatot. Loppukauden ajan kaikki mattolyöntipaikat ovat käytössä ja nurmelta lyöminen on ehdottomasti kielletty. 

 

Tiistaina 4.9.2018 on aloitettu väylien holkitukset. Holkitus on syksyn tehtäviä ja sen tarkoituksena on vähentää kasvukerroksen kuitupitoisuutta sekä mahdollistaa hyvät kasvuolosuhteet myös tulevaisuudessa. Urakka alkaa takaysistä ja tarkoitus on edetä 1-3 väylän päivävauhtia. Mahdolliset sateet saattavat vaikuttaa työn valmistumisnopeuteen. Holkitus jättää jälkeensä maasta irronneita holkkeja, "papanoita", jotka pyritään mahdollisuuksien mukaan keräämään pois vielä saman päivän aikana. 

Holkitetuilla väylillä on voimassa siirtosääntö

  

Syksy on saapunut, mutta toivottavasti saamme pelata vielä hyvän aikaa. Mukavia syyskierroksia! 

Lähettänyt

Jaa: