Valopallokisa 23.9.2016

Valopallokisa 23.9.2016

Teksti Marjo Salmenkivi
Kuvat Launo Ohra-aho

 

Perjantai-iltana klubille kokoontui hämärän laskeutuessa 18 pelaajaa otsalamppujen kera. Hieman jouduimme odottelemaan pimeän tuloa, mutta odotellessa joimme kuumaa juomaa ja söimme pienen iltapalan. Iloinen puheensorina täytti pihapiirin ja otsalamppujen valokiilat risteilivät ilmassa. Noin kahdeksan aikaan pääsimme aloittamaan kilpailun yhteislähtönä. Hieman taivaalta ripsutteli vettä, mutta ei se tuntunut ketään haittaavan. Kisan jälkeen kaikki vakuuttivat, että lämmin oli tullut.

Kilpailu pelattiin par3-kentällä. Tiiauspaikoilla ja greenien laidoilla oli soihtuja ja lipussa loisti ledvalo. Pallo hohti valaistuna, kunhan siihen oli ensin ladattu valoa laturilla. Pimeällä kentällä otsalamput loistivat, kun kolmen hengen ryhmät liikkuivat kentällä. Kaikki selvisivät maaliin eksymättä J ja klubilla oltiin noin puoli kymmenen aikoihin.

Kilpailun voitti ylivoimaisesti Pasi Manninen (19 bp), toiseksi tuli Luukkosen Paavo (17 bp), joka totesikin pelaavansa pimeässä paremmin kuin päivällä ja kolmantena oli Merjo Hakkarainen (17 bp). Lähimmäs lippua kisan voitti Luukkosen Paavo tuloksella 1,84 m.

7.10.2016 pelataan toinen valopallokisa, jos sää niin sallii.  Suosittelen kaikkia kokeilemaan elämyksellistä golfkierrosta!

valopallo_001.JPG

valopallo_002.jpg

valopallo_003.jpg

valopallo_004.jpg

valopallo_005.JPG 

 

Lähettänyt

Jaa: