Viheriöiden heikosta kunnosta alkukesällä 2017

Viheriöiden heikosta kunnosta alkukesällä 2017

Talvella olosuhteet ruohon talvehtimiselle olivat heikot. Vähän lunta, joka suli usein jäätyen jälleen uudelleen. Tällainen lämpötilojen sahaaminen edestakaisin todennäköisesti heikensi nurmen karaistumista talven ajaksi. Myös keväällä pitkään jatkuneet pakkaset tuhoavat helposti vanhan kasvuston juuriston ja solut. Huhtikuussa oli koviakin yöpakkasia eli harsotkaan eivät olisi auttaneet.

Alkukeväällä jääpolte iski pahasti useimpiin viheröihin. Jääpoltteessa nurmi tukehtuu jään tai veden alle hapenpuutteeseen ja myrkkykaasuihin. Kentällä kävi keväällä kone poistattamassa jäätä viheriöiltä. Vaikea sanoa oliko koneesta enemmän haittaa kuin hyötyä. Ainakin osalle viheriöistä kone oli selvästi aiheuttanut vaurioita. Myös lumen linkoamisen yhteydessä tuli muutamia vaurioita viheriöille. Linkoaminen saattoi edesauttaa jääpoltteen muodostumista, koska joillain viheriöillä mm. 12 ja 16 näkyy selvästi koneen ajosuunnat kuolleena nurmena.

Harsot laitettiin ajoissa huhtikuu toisella viikolla. Kylmää säätä jatkui kuitenkin pitkään eikä niistä ollut hyötyä kuin vasta toukokuun alkupuolella. Pitkään jatkuneet pakkaset johtivat myös siihen, että sadetusjärjestelmää ei voitu ottaa käyttöön. Huhtikuu oli myös erittäin kuiva eivätkä viheriöt saaneet tarvitsemaansa vettä.

Jokainen viheriö kylvettiin uudelleen, osa kahteen kolmeen kertaan. Kone kylvää siemenen suoraan leikkaamaansa vakoon jolloin uudet kylvöt näkyvät suorina linjoina viheriöillä. Linjojen väliin jäävä rako kestää kauan umpeutua täysin. Hiekoituksilla ja jyräyksillä on pyritty poistamaan epätasaisuuksia. Pystyleikkuuta ei ole vielä voitu suorittaa, koska se veisi uudet kylvöt, hiekan ja siemenet mennessään. Leikkuukorkeuden tiputtaminen vähentäisi epätasaisuutta mikä johtuu eri-ikäisistä kylvöistä, mutta uusi kylvetty ruoho ei kestä alkuun liian alhaisia leikkuukorkeuksia.

Toimenpiteitä viheriöiden kuntoon saamiseksi tehdään parhaan mukaan. Kenttä ei vaan ole koskaan ollut keväällä näin huonossa kunnossa, joten se ottaa aikaa normaalia kauemmin. Pelaajilta tulleiden kommenttien mukaan sama ongelma on monella muullakin kentällä, joten suurin syy todennäköisesti johtuu huonosta talvesta.

Kenttämestari Esa Laine

11_20170612.jpg

Väylän 11 viheriö 12.6.2017

12_20170612.jpg

Väylän 12 viheriö 12.6.2017

5_20170612.jpg

Väylän 5 viheriö 12.6.2017 (ainoa joka oli talvehtinut hyvin, johtuen ilmeisesti viheriön kuperasta muodosta)

 

 

Lähettänyt

Jaa:

MUURAME GOLF

AJANKOHTAISET

AJANKOHTAISTA

Junnujen talviharjoitukset

Tasoitusten vuositarkastus tehty jäsenille 3.1.2018

Yleensä HR ei puutu pelaajan tasoitukseen, mutta tarvittaessa tasoitusta tarkistetaan jompaan kumpaan suuntaan.

Jäsenmaksut laskutetaan tammikuun alussa - tarkistathan yhteystietosi

Tulemme laskuttamaan vuoden 2018 jäsenmaksut 9.1.2018. Mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet viimeisen vuoden aikana, tarkistathan että ne ovat oikein.

Klubin aukioloajat talvikaudella

Toimitusjohtajan yhteenveto kaudesta 2017

Mennyt vuosi tullaan muistamaan erittäin huonoista ja haastavista sääolosuhteista, jotka valitettavasti näkyivät myös kentän viheriöiden kunnossa heinäkuun loppupuolelle saakka.

Ihanaa Joulunaikaa!

Muurame Golfin tonttujoukko toivottaa kaikille asiakkaillemme Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!

MGS senioreiden kesän 2018 golfmatka

Senioreiden perinteinen kesän pelimatka suuntautuu Viron Pärnuun 21 – 24.5.2018

Liity MGS jäseneksi 2018

Range suljettu - talviharjoittelua Hutungissa

Jarno Monosen talviharjoittelutiedote

Suomen talvessa on parasta..., tietysti golfin talviharjoittelu ja kesän odotus!

Talviharjoittelu huipputiloissa Hutungissa

Talviharjoittelutila käytössä 25.11.2017–29.4.2018. Vaajakoskella Hutungin liikuntakeskuksen yläkerrassa on lämpimät talviharjoittelutilat golffareille. Tilat on toteutettu Laukaan Peurunkagolfin, Muurame Golfin ja Jyväs-Golfin kanssa yhdessä.

Pro Shopin JOULUMYYJÄISET 2.12.2017

Tarjoukset voimassa vain lauantaina 2.12.2017 klo 10-15. Arvonta ostoksilla käyneiden kesken. Glögi ja piparitarjoilu. Tervetuloa!

Asmo ja Jarno jatkavat golfopettajina Muuramessa

MGS ry:n Syyskokouksen päätöksiä

Muuramen Golfseura ry:n Syyskokous pidettiin Muurame Golfin klubitalolla keskiviikkona 22.11.2017. Kokouksessa esitettiin katsaus kuluvan vuoden toimintaan ja talouteen sekä hyväksyttiin vuoden 2018 toimintasuunnitelma ja talousarvio.

TULEVAT TAPAHTUMAT

Pahoittelut, blogikommentit ovat väliaikaisesti poissa käytöstä!