Yhteenvetoa kaudesta 2016

Yhteenvetoa kaudesta 2016

 

Elokuun alussa tuli täyteen kymmenen vuotta kentän laajentumisesta 18-väyläiseksi. Kauteen mahtui myös kentän historian suurin yksittäinen muutostyö, kun väylän 16 loppuosa peruskorjattiin turvallisuussyistä. Korkeista suojaverkoista huolimatta palloja oli harhautunut viereisen omakotitalon pihaan aiheuttaen vaaratilanteita. Väylän viheriötä siirrettiin mittansa verran poispäin rajalta. Käytännössä viheriö jouduttiin rakentamaan kokonaan uudestaan keskemmälle vesiestettä. Remontin ajan väylä 16 pelattiin lyhennettynä. Heinäkuun 1. päivä alkukauden ajan jatkunut odotus oli ohi ja uudistettu väylä 16 otettiin käyttöön. Ja hienohan siitä tuli.

muuramegolf_yhteenvetoakaudesta2016.jpg

Uudistettu väylän 16 loppuosa

Kaudesta 2016 jäi erityisesti mieleen lomakauden eli heinä-elokuun todella rankat sateet. Alkukauden kelit olivat vielä pääsääntöisesti hyvät kuin myös pelaajamäärät, mutta heinäkuun alkupuolen sadejaksot kastelivat kentän läpimäräksi ja se näkyi myös lähtömäärissä niin omien kuin vieraspelaajien osalta. Kentänhoitokin vaikeutui runsaiden sateiden takia, sillä kosteimmissa paikoissa märkä maaperä esti leikkuita ja yleisestikin märkä heinä ei leikkaudu niin hyvin kuin kuiva heinä. Vasta elokuun puolenvälin tienoilla sateet vähenivät niin, että kenttä pääsi kuivumaan kunnolla. Syyskauden pelikelit olivatkin sitten melko normaalit ja kuivat.

Kauden aikana golfyhteisömme hallitusten (eli yhtiön ja seuran) jäsenet olivat sunnuntaisin kenttäalueella kenttäisäntinä ja – emäntinä. Toimenkuvaan kuului startterina toimimista sekä pelinopeuden valvomista. Samalla hallituksen jäsenet keräisivät palautetta pelaajilta niin kentästä kuin golfyhteisön toiminnasta. Tätä käytäntöä tullaan jatkamaan myös tulevana kautena.

 

Pelikauden 2016 lukuja

Seuran kokonaisjäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa 1 485. Pelioikeudellisia osakkeita on nyt yhteensä 614 kappaletta (sarjoittain 511 B-, 25 C- ja 78 D-osaketta) ja pelioikeuksia yhteensä 770 kappaletta. Osakkeenomistajina on tällä hetkellä yhteensä 563 henkilöä/yritystä.

Pelilähtöjen määrä hieman laski edelliseen vuoteen verrattuna. Lähtöjä oli yhteensä noin 29 000. Kenttä oli auki 27.4.–24.10. eli yhteensä 181 päivää (reilut pari viikkoa vähemmän kuin vuonna 2015). Pelilähtöjä oli keskimäärin noin 160 kpl/päivä.

Green fee – lähtöjä kertyi noin 3 350, joka on noin 300 vähemmän kuin edellisvuonna. Pelilippu- ja sarjakorttilähtöjä kertyi noin 1920, joka on 20 enemmän kuin vuonna 2015. Pelioikeuslähtöjen määrä oli noin 22 250, joka on 1 000 lähtöä vähemmän kuin edellisenä vuotena.

 

Kilpailut ja tapahtumat

Kauden 2016 aikana järjestettiin aiempien vuosien tapaan avoimia sekä toimikuntien järjestämiä kilpailuja. Kilpailut olivat edelleen suosittuja, tosin heinä-elokuun sateet verottivat jonkin verran osallistujamääriä. Kilpailukierroksia kaudella tuli yhtensä noin 3 500. Kauden aikana kentällä järjestettiin 18 kutsukilpailua, joihin osallistui noin 450 henkilöä.

Avoimet ovet –tapahtuma järjestettiin kesäkuussa, jolloin tutustujat pääsivät kokeilemaan golfia niin harjoitusalueella kuin oikealla kentälläkin. Lisäksi kuun alussa järjestettiin kaksi lasten McDonald’s Golfkesäleiriä, joihin osallistui yhteensä 49 innokasta junioria.

Kesäkuussa järjestettiin myös jo 11. kerran Muuramen Golfmaraton hyväntekeväisyystapahtuma. Tapahtuman tuotto oli 10 050 euroa, joten kymppitonni saatiin rikki seitsemännen kerran peräkkäin. Saadut varat seura lahjoitti lyhentämättömänä tapahtuman hyväntekeväisyyskohteille eli Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastolle laitehankintoja varten sekä Muuramen kunnan opetuspalveluille Liikkuva koulu -toimintaa varten. Yhdentoista vuoden aikana olemme lahjoittaneet hyväntekeväisyyteen yli 130 000 euroa. Jälleen kerran lämpimät kiitokset kaikille tapahtumaa tukeneille yrityksille sekä yksityishenkilöille.

Lisäksi pitää mainita vielä Eetu Koivistoisen hieno menestyminen 18-vuotiaiden poikien Suomen Mestaruus lyöntipelikilpailuissa Laukaan Peurunkagolfin kentällä kesä-heinäkuun vaihteessa. Eetu pelasi tasaisesti kolme kierrosta ja palkintona siitä hän saavutti SM-pronssia. Se oli seuramme ensimmäinen SM-mitali, joten sitä juhlistettiin seuraavana lauantaina klubilla oikein mitalikahveilla.
Onnittelut Eetulle upeasta suorituksesta vielä kerran!

 

Kenttä- ja klubialue kehittyvät – tietoa kauden 2016 investoinneista

Kauden 2016 suurin investointi oli väylän 16 loppuosan muuttaminen. Työt aloitettiin helmikuussa maansiirtotöillä ja ne kestivät taukoineen reilut pari kuukautta. Toukokuussa päästiin tekemään pintatyöt eli kasvualustojen levitykset sekä siirtonurmien asennukset. Viheriölle johtava uusi silta valmistui kesäkuun puolenvälin jälkeen. Ja heinäkuun 1. päivä uusittu väylä ja viheriö saatiin pelikäyttöön.

Muita kauden investointeja olivat kentänhoitoon hankittu Toro Workman monitoimiajoneuvo sekä siihen kate- eli hiekanlevitin ja nesteruisku, uusi golfauto kenttäisännille/kilpailunjohtajille sekä uusi isompi teltta klubin terassille. Kentän lyöntipaikoille hankittiin numerotiimerkit värillisten tiimerkkien tilalle. Kentän kaikki penkit uusittiin alkukaudesta.

Syksyllekin jäi muutama perusparannus- tai muutostyö. Väylän 2 keskivaiheilla, suunnilleen klubipelaajan avausten alastulokohdalla, ollut kostea kohta kaivettiin uudestaan auki. Kastelujärjestelmän runkolinjan liitoksessa oli murtuma, jota edellisen syksyn korjauksessa ei huomattu. Liitos korjattiin ja samalla lähin sadetin siirrettiin keskemmälle väylää. Lähiympäristöä myös salaojitettiin lisää. Eiköhän alue nyt kuivu ensi kevään aikana. Lokakuussa kentälle asennettiin kaksi suojakatosta, joihin pelaajat ja kenttätyöntekijät voivat mennä suojaan ukonilmalla ja/tai rankkasateella.

Kentän jo sulkeuduttua kenttäalueelle tehtiin katselmus puuston harventamiseksi. Osa puista, lähinnä yksittäiset puut, kaadettiin loppuvuodesta käsitöinä ts. kuitenkin moottorisahalla. Suurimmat alueet (väylien 11 ja 16 väli, väylän 12 oikea puolinen metsikkö ja väylän 13 vasen puoli) harvennettiin tällä viikolla metsäkoneella. Kaadetut puut viedään talven aikana pois. Kevättalkoissa on ainakin siis risusavottaa.

Klubin pukuhuone- ja wc-tilojen uudistustyöt aloitettiin joulukuussa. Sisustussuunnittelija Marika Kurjen laatiman suunnitelman mukaisesti mm. tilojen puiset pinnat ja ovet sekä valaistukset uusitaan. Lisäksi kalustusta päivitetään kauttaaltaan. Työt valmistuvat keväällä ennen kauden alkua. Viidentoista vuoden ikäiset tilat saadaan näin viihtyisämmiksi.

Golfterveisin,

Muurame Golf Oy
Hannu Ahvenjärvi
toimitusjohtaja

 

KATSO MYÖS: Pelaaja Ensin -asiakaskyselyn yhteenveto 2016

 

 

Lähettänyt

Jaa: