Ryder Cup kaudella 2018

Ryder Cup kaudella 2018

Seniorien Ryder Cup pelattiin tällä kaudella 2018 yhdeksättä kertaa, joten ensi vuonna (cupin on luvattu jatkuvan) on edessä juhlavuosi. MGS:ssä on jo parina vuonna toiminut joukkueiden koostajana Seppo Saarinen ja hän on tehnyt ison työn, jotta joukkueet on saatu kasaan (kaksi miesparia ja yksi naispari) näihin kesän mittaan neljään eri osakilpailuun.

On pelattu erilaisia parikilpailuja (scramble, best ball ja greensome) ja viimeisenä singel-pelit, jossa tällä kertaa miteltiin paremmuutta LPG:ssä maanantaina 3.9. LPG osoitti kaapin paikan vahvalla tavalla rökittäen muut seurat aika tavalla ja voittaen koko cupin lopulta 9,5 pisteen erolla seuraavaksi tulleeseen joukkueeseen (MGS). Mutta seniorit ovat sitkeätä joukkoa eivätkä pienestä lannistu, joten jatkamme perinnettä ja talven jälkeen mittelemme taas paremmuudesta uudella innolla kaudella 2019.

Kiitos kaikille mukana olleille! Alla lista pelaajista, jotka olivat ”kiertueella” mukana. Tarkoituksenahan on, että mukaan pääsee mahdollisimman monta eri pelaajaa ja tasapuolisesti on aina mm. omassa cupissamme menestyneitä yritetty tavoittaa ja houkutella mukaan. Olkaa myös itse aktiivisia ja ottakaa yhteyttä seuraavalla kaudella joukkueen kokoajaan, sitäkin kautta voi päästä mukaan.  Ohessa myös tulokset viimeisestä ottelusta ja lopullinen tulosluettelo.

Singel-pelin 3.9. tulokset sekä lopullinen tulosluettelo 2018 (PDF)

Eija Lindqvist
Seija Mahosenaho
Leena Martikainen
Erja Mononen
Päivi Rouhiainen
Marja-Leena Ruopuro
Kaarina Salonen

Kari Aunesneva
Jarmo Huttunen
Jukka Kalso
Arvo Kauhanen
Matti Koppeli
Rauno  Leinonen
Raimo Lindqvist
Sauli Mahosenaho
John Melin
Raimo Mononen
Pentti  Niiranen
Pauli Nuutinen
Harri Rouhiainen
Seppo Saarinen
Kari Sjöholm
Jari Tuominen

Tervetuloa taas mukaan ensi vuonna ja oikein mukavaa ja antoisaa syyskautta kaikille senioreille!

Senioritoimikunta/Erja

Lähettänyt

Jaa: