Ystävyysottelu 10.7. LPG – MGS

Ystävyysottelu 10.7. LPG – MGS

Sateiden siivittämän viikon päätteeksi pääsimme nauttimaan mainiosta pelikelistä Laukaan kentällä sunnuntaina.  Ohjelmassa oli viidennen kerran pelattu ystävyysottelu Laukaan ja Muuramen välillä.  Ottelu pelataan seura-aktiivien kesken, pistebogeyna, siten että kaikkien kymmenen pelaajan tulokset lasketaan yhteen.  Eniten pisteitä kerännyt seura voittaa pokaalin itselleen vuodeksi eteenpäin.

Tähän saakka kotikentän pelaajat olivat vieneet kiinnityksen jokaisessa ottelussa.  Teemamme oli tällä kertaa ”ryöstöretki” ja se toimi kuten pitääkin.  Muurame voitti ottelun pistein 295, Laukaan pisteiden ollessa 284.  Muuramelaisista ja koko päivän parhaasta pistepostista vastasi Tomi Hakkarainen, pelaten 36 pistettä!  Onnittelut Tomille hienosta pelistä. 

Vaikka vettä oli tullut koko viikon ja Laukaassa vielä launtai-iltana todella reilusti, oli kenttä hyvässä pelattavassa kunnossa.  Toki märkää oli joissain paikoin, mutta vesi ei seisonut missään.  Itselläni ainakin muuttui käsitys legendana kulkevasta tarinasta Laukaan märkyydestä sateiden jälkeen.  Kentän salaojitukset ovat onnistuneet.

 seuraotteluLPG.png

Muuramen voittoisa joukkue vasemmalta oikealla: Minna Taivalsaari, Esko Helin, Erja Mononen, Tomi Hakkarainen, Hannu Ahvenjärvi, Sari Fors, Jukka Lohi, Marjo Salmenkivi, Petri Maaniemi ja Sari Liukkonen.

 

Ohessa Muuramen pisteet pelaajittain:

Tomi Hakkarainen 36, Sari Fors 32, Marjo Salmenkivi 30, Sari Liukkonen 30, Esko Helin 30, Erja Mononen 29, Petri Maaniemi 28, Jukka Lohi 28, Hannu Ahvenjärvi 27, Minna Taivalsaari 25

seuraotteluLPG2.jpg

Pokaalin luovutus: luovuttajana oikealla LPG Kapteeni Markku Piiroinen ja vastaanottajana MGS Kapteeni Jukka Lohi

Kiitos Muuramen pelaajille seuran edustamisesta ja mukavia pelihetkiä kaikille MGS jäsenille.

Terveisin: Jukka Lohi, Kapteeni MGS

Lähettänyt

Jaa: