Muuramen Golfmaraton XII 16.6.2017

Muuramen Golfmaraton XII 16.6.2017

12. kerran järjestetty Muuramen Golfmaraton -hyväntekeväisyystapahtuma pelattiin perjantaina 16.6.2017

 

Pelaajat lähtivät pelaamaan neljän kierroksen (72r) golfmaratonia klo 04:00 aamuyöstä. Maalissa kilpailijat olivat pelirytmistä riippuen illalla klo 20:00-21:30. Sää suosi tapahtumaa ollen lämmin ja aurinkoinen koko päivän ajan. 

Tapahtumaan sisältyi yksilökilpailu sekä joukkuekilpailu.
Yksilökilpailussa voittoon pelasi Mepcon sponsoroimana Perttu Seppänen tuloksella 299 lyöntiä (+15). Perttu ratkaisi golfmaratonin voiton pelaamalla viimeisen kierroksen par-tulokseen eli 71 lyönnillä. Toiseksi sijoittui Keskimaan ja Keskisuomalaisen tukemana neljä edellistä golfmaratonia voittanut Pauli Niemelä tuloksella 304 lyöntiä (+20). Kolmanneksi sijoittui Kallio LKV:n ja Landis+Gyrin sponsoroimana Jarno Mononen tuloksella 309 lyöntiä (+25).
Joukkuekisan voittoon puolestaan ylsi Maansiirtoliike Koivusen ja Ritun Puutarhan sponsoroima joukkue, jossa pelasivat Keijo Lehtokorpi ja Kimmo Laitinen. Heidän tuloksensa oli 328 lyöntiä (+44).

Golfmaratonin tulokset ovat nähtävissä kokonaisuudessaan:
Yksilökisa: http://mgs.nexgolf.fi/mgs/tournaments.nxg?r=1212
Joukkuekisa: http://mgs.nexgolf.fi/mgs/tournaments.nxg?r=1352

Tänä vuonna Muuramen Golfmaraton keräsi rahaa hyväntekeväisyyteen yhteensä 7 500 €, josta 6000 € lahjoitetaan Keski-Suomen keskussairaalan lastenosastolle vastasyntyneiden teho-osastolle hankittavaa hengityskonetta varten ja 1500 € Muuramen kunnan liikuntapalveluille Liikkuva Muurame -toimintaan ja siellä erityisesti lasten ja nuorten liikuntaan.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja tapahtumaa tukeneille!

golfmaraton_yhteiskuva_nettiin.jpg

 

 


 

Muuramen Golfmaraton on vuodesta 2006 alkaen pidetty hyväntekeväisyystapahtuma, josta saadut tulot on lahjoitettu lyhentämättöminä eri hyväntekeväisyyskohteisiin.

Kahdentoista vuoden aikana on lahjoitettu lähes 140 000 euroa hyväntekeväisyyteen.

Pääkohde on ollut joka vuosi Keski-Suomen Keskussairaalan lastenosasto, jonne on lahjoitettu varoja yli 100 000 euroa. Varoilla on hankittu pääsääntöisesti erilaisia laitteita vastasyntyneiden teho-osastolle.

Lisäksi lahjoituksia on tehty Muuramen sairaalalle laitehankintoja varten sekä viime vuosina Muuramen kunnalle muuramelaisten lasten ja nuorten liikkumisen aktivoimiseksi.

 

>> Tapahtuma Facebookissa

 


Osallistujat

Henkilökohtainen maraton

Joukkuemaraton

 

Livescoring

Henkilökohtainen maraton

Joukkuemaraton 

 


Tapahtuman pääsponsorit

(500 euroa tai enemmän)

 SSTteam.jpg

K_citymarket.jpg

unikulma.jpg

mepco.jpg

 

Etteplan_www.jpg

Tourula.jpg

Solteq_logo Black www.jpg

 

 

Tapahtuman muut sponsorit

(250-499 euroa)

ritun-puutarha.jpg

lvi_helin.jpg

GRAM.png

 

 keskisuomalainen.jpg

Keskimaa.jpg

 hotellialba.jpg


Jyvaskylan_talousseura.jpg

Kallio_LKV.png

Pakkanen.PNG

Koivunen.png

landis_gyr_rgb.jpg

lindstrom.jpg

 

Jymare-Tech

 

 

Tapahtumaa tukemassa myös:

FJ.jpg

Titleist.jpg

hartwall.jpg

Tukkutalo.png

muurame www.jpg

K-Supermarket.jpg

Impuls.jpg

Barasmainos www.jpg

Lähettänyt

Jaa:

MUURAME GOLF

AJANKOHTAISET

AJANKOHTAISTA

Golfkamapörssi 25.5. klo 9-14

Pyöriikö nurkissasi käyttämättömiä golfvälineitä; tarpeettomaksi jääneitä mailoja, kenties muutaman kerran käytetyt kengät, jotka eivät istuneetkaan jalkaasi tai muuta golfiin liittyvää?

Titleist Loyalty -kampanja on täällä taas!

Titleist palkitsee kolmen ProV1- tai ProV1x-pallotusinan ostajaa yhdellä ilmaisella tusinalla.

Asmo Hakasen golfopetus 2017

Asmo Hakasen kurssitarjonnassa kaudella 2017 mm. Kausistartti, Jatkokurssi ja Avoimet Teematunnit. Lisäksi yksityistunti- ja yrityspaketteja. Unohtamatta alkeiskursseja!

Haluatko vuokrata itsellesi pelioikeuden kaudelle 2017?

Varaa ennen kuin ne loppuvat! Saatavilla rajoitettu määrä pelioikeuksia.

Kevätinfoa kentältä

Toimitusjohtaja Hannu Ahvenjärven tiedote kevät 2017

Naisten teematunnit 2017

Tänäkin vuonna naistoimikunta tukee vain naisille suunnattuja teematunteja maksamalla osan tunnin hinnasta. Opettajana toimii pro Asmo Hakanen.

SGK Etukortti pelioikeudella pelaavalle

Muurame Golf on SGK:n Etukortti -kenttä! Etukortilla pelioikeuden haltija voi vierailla kaikilla Etukorttikentillä 50 % alennuksella normaalista greenfeestä kolme kertaa kauden aikana.

OSAKAS, olethan muistanut tehdä pelioikeusilmoituksen?

Osakkeenomistajan tulee joka kevät ilmoittaa pelioikeuden käyttö tai tilata erikseen peliliput / sarjakortti nettilomakkeella.

RANGE AUKI!

Range avoinna joka päivä klo 10-20. Palloautomaatti toimii ainoastaan klubilta ostettavilla poleteilla ja ladattavilla napeilla. Huomioithan siis klubin aukioloajat!

Tiedote jäsenille: MGS Lyöntipelimestaruuskilpailut 2017

Muutos kilpailukalenteriin. Kilpailutoimikunta päätti tänään kokouksessaan, että kaikki sarjat pelaavat samana viikonloppuna Seuran Lyöntipelimestaruuskilpailut. Kyseinen viikonloppu on Golfliiton suositusviikonloppu eli 18.-20.8.2017. Miesten yleinen sarja pelaa 54 reikää pe-su ja muut sarjat 36 reikää la-su.

Naisten tapahtumat 2017

Lämpimästi tervetuloa naistoimikunnan järjestämiin leppoisiin naisten tapahtumiin! Tänä vuonna jokaiseen naisten iltaan ja pelipäivään voit osallistua ilman kilpailupakkoa. Lähde rohkeasti mukaan tutustumaan uusiin pelaajiin ja pitämään hauskaa!

Naisten kevätretki Hämeenlinnaan 20.-21.5.2017

Tervetuloa mukaan leppoisalle matkalle! Mukaan mahtuu 32 naista. Sitova ilmoittautuminen 28.4.2017 mennessä.

MGS:n senioreiden kesän 2017 golfmatka

Senioreiden perinteinen kesän pelimatka suuntautuu Nurmijärvelle ja Tammisaareen 1.-2.6.2017. Ilmoittautuminen päättyy 15.4.2017

Oksien keräystalkoot KE 19.4.2017


TULEVAT TAPAHTUMAT

Pahoittelut, blogikommentit ovat väliaikaisesti poissa käytöstä!