MGS vs. HaGK seniorien 11. seuraottelu Muuramessa 4.6.2018

MGS vs. HaGK seniorien 11. seuraottelu Muuramessa 4.6.2018

Hiukan koleahkona ja tuulisena valkeni maanantai 4. kesäkuuta, jolloin Hartolasta odotettiin vieraita pelaamaan 11:ta ystävyysottelua kotikentällä. Iloinen joukko oli paikalla klo 9.30 ja kahvin lomassa vaihdettiin kuulumisia tuttujen kanssa ja toivoteltiin kaikki tervetulleiksi sekä kerrottiin kilpailun kulusta. Joukkueissa oli 10 jäsentä, meillä 6 miestä ja 4 naista ja Hartolalla 7 miestä ja 3 naista. Poika oli jäänyt edellisvuonna Hartolaan ja meillä oli vakaa aikomus palauttaa se klubille ihailtavaksi ja kentälle tiiaattiin klo 10:stä eteenpäin toiveikkain mielin.

Sää oli vaihteleva, sillä oli pilveä, aurinkoa, pieniä sateen ripsauksiakin, mutta ylimpänä kuitenkin voimakas puuskittainen koillistuuli, joka yltyi iltapäivää kohti. Kaikkihan toki tiesivät, että matalia kaaria olisi lyötävä, jotta tulosta syntyisi, ja aika mukavasti tulosta tehtiinkin, vaikka välillä tuuli arvaamattomasti käyttäytyikin. Pelit sujuivat mukavassa seurassa hyvää vauhtia ja perille päästyä meitä odotti kuuma jauhelihakeitto, jonka keittiön tytöt Marikan johdolla olivat meille valmistaneet.

 Kilpailu oli todella tiukka, mutta vieraamme eivät tahtoneet pojasta luopua, joten kun pistebogeytulokset oli ynnätty niin Hartola kiri ohitsemme kahdella pisteellä. Kolme parasta pb- tulosta palkittiin palloilla, hanskoilla ja sukilla ja neljä onnekasta saivat myös A-sarjan (lue: arvonta)palkinnot, eikä alaspäin suuntautuvia suupieliä näkynyt, sillä taas kerran tunnelma oli lämmin, olipa kisamme lopputulos mikä tahansa. Yksittäiset tulokset voit lukea os. https://mgs.nexgolf.fi/mgs/tournaments.nxg ,jos ne kiinnostavat.

Seurajoukkue on perinteisesti valittu ensimmäisten Cupin kisojen perusteella, mutta tänä vuonna oli pelattu vasta yksi osakisa ennen seuraottelua. Parhaisiin listan alkupäästä oli otettu yhteyttä (ja allekirjoittanut joukkueen kokoajana sai oikeuden edustaa MGS:ää), joten mitään vakiopaikkaa joukkueessa ei ole ja uusiakin kasvoja pääsee seurakisaa kokeilemaan. Hartolan seniorit ovat lupsakkaa ja iloista joukkoa, ja heidän kanssaan on aina ollut ilo pelata ja niin oli nytkin. Pelit jatkuvat taas ensi vuonna Hartolassa, joten meillä on vuosi aikaa petrata ja miettiä konsteja, joilla poika saataisiin taas kotiin.  

Kesäkuun neljäs oli hääpäivämme ja minä karkasin pelaamaan golfia …ja Suomen liput liehuivat, sillä olihan kyseessä myös Puolustusvoimien lippujuhla. 41.  hääpäivän juhlintaa siirrettiin hiukan eteenpäin…

Mukavia ja aurinkoisia golfkierroksia kaikille, tapaamisiin taas pian kentällä!

Senioritoimikunta/Erja

HaKG-MGS seuraottelu 1.JPG   HaKG-MGS seuraottelu 2.JPG

Lähettänyt

Jaa: