24h junnugolfille

24h junnugolfille

24h logo.png

Kansallinen 24h junnugolfille -tapahtuma järjestetään 26. - 27.6.2017 Muuramen golfkentällä.   

Tempauksella kerätään rahaa oman golfseuran junioreiden toimintaan. Muurame Golfissa tänäkin vuonna junioreiden puolesta 24 tuntia golffaavat Hannu Ahvenjärvi, Juha Kallantie ja Pauli Niemelä. Pelaajat aloittavat golfurakkansa maanantaina 26.6. klo 12.00 ja päättävät kiertämisen tiistaina 27.6. klo 12.00.

Tule sinäkin mukaan lahjoittamalla esimerkiksi 0,20 – 1,00 euroa jokaisesta pelaajien tekemästä parista tai paremmasta tuloksesta. Pelaajien tavoitteena on pelata 6 – 7 kierrosta golfia, ja tavoitteena on tehdä 200-250 par-tulosta tai parempaa. Viime vuonna pelaajat tekivät tasan 200 kappaletta par tuloksia tai parempia. Tukisumma voi olla myös kiinteä (esimerkiksi 50 – 100 euroa). Tapahtumaa tukevien yksityishenkilöiden ja yritysten nimet julkaistaan Muurame Golfin kilpailukalenterissa osoitteessa http://mgs.nexgolf.fi/mgs/tournaments.nxg?p=1353

Koko kerätty potti lahjoitetaan lyhentämättömänä seuramme juniorityölle. Tänä vuonna kerätystä potista jaetaan osa koulugolfiin (golfiin tutustujat), Muuramen Golfseuran junioreiden harjoitteluryhmille sekä seuramme edustusjunioreiden harjoittelun tukemiseen. Junioritoimintaan tullaan tekemään myös välinehankintoja.

Ilmoittaudu tukijaksi Muurame Golfin caddiemastereille joko puhelimitse 014 373 2310 tai sähköpostitse caddiemaster@muuramegolf.fi. Ilmoittautumisen yhdessä ilmoita seuraavat tiedot: nimi, summa (esim. 0,50 euroa/par) sekä puhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Pidetään yhdessä Muuramen Golfin laadukkaasta juniorityöstä kiinni!

Tule sinäkin mukaan tukemaan junnuja! - Pienistä summista kasvaa yhdessä iso potti.

24hjunnugolfaloitus.jpg

 

Lähettänyt

Jaa:

MUURAME GOLF

AJANKOHTAISET

AJANKOHTAISTA

Syksyn Pro Shop -tarjoukset

Rangen ja lähipelialueen käyttö syyskaudella

Nurmelta lyöminen kielletty rangella ma 2.10.2017 alkaen

Lauantaina 23.9. klo 15:40-17:00 mahdollisuus pelata 9 reikää (takaysi)

9 reiän kierrokset syksyllä

Muistathan ilmoittaa, mikäli pelaat vain 9 reikää

Yritystapahtumat ja ryhmävaraukset

Haluaisitko sisällyttää golfpäiväänne tulospalvelun, rangen tai tarjoiluita? Tutustu edullisiin paketteihimme Albatrossi, Eagle ja Birdie. Voit myös räätälöidä haluamasi paketin valitsemalla Par –paketin green feet ja kokoamalla tarjoilut erillisestä ryhmämenusta.

Teatteri-ilta naisgolfareillemme 10.11.2017

TÄTI JA MINÄ perjantaina 10.11.2017 KLO 19.00 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERIn pienellä näyttämöllä. Näytökseen on varattu 30 lippua ensisijaisesti MGS:n naisille.

Naisten kauden päätöstilaisuuden ja viimeisen Naisten illan satoa

Ysireikäinen päivä TI 12.9.2017

Kokeiluluontoisesti peluutamme kenttää 9 reikäisenä tiistaina 12.9.2017.

Senior Cupin 10. osakilpailu ja päättäjäiset klubilla 6.9

Seniorien Ryder Cup 2017 on saatu päätökseen

Golfarin tärkeimmät kierroseväät

Griinihaarukka ja hiekkasiemenseosta pullossa tai pussissa.

Cross Country -kenttä pelattavissa LA 9.9. klo 9.00-10.30

Syksyn valopallotapahtumat

Pimeiden syysiltojen myötä järjestämme muutaman valopallotapahtuman asiakkaillemme. Ensimmäinen ilta PE 8.9.2017 ei sisällä kilpailua, mutta toisena iltana PE 15.9.2017 kilpaillaan.

20 euron green fee päivät jatkuvat!

Kauden 2017 aikana kerran kuukaudessa Muurame Golf tarjoaa pelikierroksen 20 eurolla kaikille päivän aikana kentällämme vieraileville.

TULEVAT TAPAHTUMAT

Pahoittelut, blogikommentit ovat väliaikaisesti poissa käytöstä!