Seppo Kivelä 1951-2016
Muistokirjoitus
Seppo Kivelä
9.7.1951 – 25.8.2016
Tasan kuukausi sitten saimme yllättävän suruviestin Sepon menehtymisestä. Seppo oli erittäin pidetty ja värikäs golfyhteisömme jäsen. Iloinen tervehdys, johon kuuluivat lämmin kädenpuristus sekä usein myös halaus, olivat Sepon tavaramerkkejä tavattaessa. Niistä pääsivät osallisiksi niin ystävät ja tutut kuin uudet golfin harrastajatkin, jotka Seppo toivotti lämpimästi mukaan lajin pariin.
Seppo oli 20-vuoden ajan golfyhteisömme aktiivinen jäsen. Hän oli jo 1990-luvun loppupuolella viemässä eteenpäin muuramelaista golfia, kun hän opetti ja ohjasi aloittelijoita golfin pariin Riihivuoren kentällä. Seppo osallistui usein aktiivisesti yhtiön ja seuran virallisiin kokouksiin. Erilaiset kilpailut, yhteiset tapahtumat ja pelimatkat olivat Sepolle tärkeitä – ja pelimatkoihin yleensä liittyi lisäksi Sepon vetämät pienet skinit. Vuosien varrella Seppo oli usein kilpailuissa tuomarina ja kentällä valvojana.
Sepon suurin intohimo kohdistui Muuramen nykyiseen kenttäalueeseen. Vuodesta 2006 alkaen aina tähän vuoteen saakka Seppo toimi seuran kenttätoimikunnan puheenjohtajana. Hänen johdollaan kentän pelattavuutta ja visuaalisuutta parannettiin vuosittain yleisillä talkoilla sekä kenttätoimikunnan omilla talkoilla. Kenttäyhtiön hallitukselle tehtiin myös useita esityksiä erilaisista investoinneista, joita vuosien mittaan on jo paljon toteutettukin.
Lopuksi pitää vielä tuoda esiin Sepon ideoima ja vuonna 2006 alkanut Muuramen Golfmaraton -hyväntekeväisyystapahtuma. Yhdentoista vuoden aikana kaikki tapahtumasta saadut varat, yli 130 000 euroa, on lahjoitettu laite- ja tarvikehankintoihin mm. Keski-Suomen Keskussairaalan lastenosastolle ja muihin hyväntekeväisyyskohteisiin. Tästä edes päin tapahtuman kiertopalkinnon nimi on ”Sepon Malja”.
Sepon mukavaa seuraa sekä hänen hienoja tarinoitaan voimme muistella kierroksen jälkeen klubin terassilla ja kenties edessämme on silloin Seppoa lainaten ”iso keimo”.
Seppoa lämmöllä muistaen,
Muuramen Golfyhteisö