Seuran syysretki Hill Side Golf & Country Club 3.-4.9.2016

Seuran syysretki Hill Side Golf & Country Club 3.-4.9.2016

 

Aamulla auringonnousun aikaan lähti bussimme liikkeelle Muuramesta poimien osan matkalaisista mukaan Jyväskylän ja Vaajakosken välietapeilta. Osa porukasta oli valinnut menopelikseen oman auton, joka onneksemme helpotti bussimatkalaisten tavaroiden mahduttamisessa bussiin. Lievästä aamuväsymyksestä huolimatta matkaseurueen tunnelma oli korkealla ja porukka oli puheliaalla tuulella. Ensikertalaisia oli mukanamme muutama muukin meidän kahden lisäksi.

Matkanjohtajamme Tomi viihdytti tottuneesti ja ohjasi porukkaa kohti päivän koitoksia.

Mikki Hiiri -kilpailu, jonka Pasi oli saanut ujutettua päivän ohjelmaan joukkuehenkeä kohottamaan, aiheutti matkan aikana paljon keskustelua.

Hyvinkäällä pysähdyimme huoltotauolle, jossa oli mahdollisuus pitää huolta ravinnon ja nesteytyksen riittävyydestä matkamme loppuosuudelle. Matkan jatkuttua ensimmäiset ”energiajuomat” tulikin nautituiksi.

Perillä Vihdissä olimme sopivasti lounasaikaan. Aikaa jäi myös rangeharjoittelulle, kukin omien tarpeidensa mukaan siellä aikaa viettikin.  Mikki Hiiri -kilpailua varten pallojen ja tuloskorttien jako aiheutti hieman lisävaivaa, mutta loppujen lopuksi kaikilta joukkueilta löytyi keltainen pallo ainakin 1. tiille. Sää oli pilvinen ja ennusteissa sateenuhkaa. Klo 12 lähti ensimmäinen ryhmä kohti Hill Coursen haasteita.

Pelipäivä oli pitkä ja jossain vaiheessa iltapäivää alkaneet vesisateet vaikuttivat jokaisen peliin enemmän tai vähemmän. Märkää, väsynyttä, mutta hilpeää porukkaa valui klubille kierroksen jälkeen pikku hiljaa. Erikoiskilpailuissa Hill Coursella väylällä 17 osui lähimmäksi lippua, vain 7cm liian lyhyeksi jääneellä lyönnillään, Jari Kuoppala. Naisista lähimpänä oli Liisa Vihijärvi 2,33 metrin lyönnillään. Pisimmät drivet löivät Sanna Niskala ja Pekka Kopperoinen. Mikki Hiiri -kilpailulle löytyi voittajajoukkue ja osa keltaisista palloista kulkeutui maaliin saakka 18. reiän kuppiin.

Kierroksen jälkeen ahdoimme jälleen itsemme ja tavaramme bussiin siirtyäksemme yöpaikkaan hotelli Korpilammelle. Pelin jälkeen, kaikkemme antaneena, nälkäisinä, märkinä, väsyneinä ja janoisina matkustimme vajaan tunnin ja perille päästyämme sisäänkirjauduimme hotelli Korpilampeen. Sauna ja pulahdus 13-asteiseen Korpilampeen saivat hyvin veren kiertämään ja olon piristymään. Kokoonnuimme illalliselle ravintolaan, viihtymään ja puimaan päivän tapahtumia.

Aamulla heräsimme sumuiseen säähän yön rankkasateen jäljiltä. Aamupala oli herkullinen, paljon parempi kuin ketjuhotelleissa. Aamupalan jälkeen siirsimme itsemme ja tavaramme bussiin ja lähdimme haastamaan Hill Side Golf & Country Clubin viheriöt uudemman kerran.

Ensimmäinen lähtöryhmä starttasi yhdeksän aikaan Valley Courselle ja aurinkokin alkoi pikku hiljaa pilkistämään. Kenttä oli tosi märkä, vettä oli paikka paikoin jopa nilkkoja myöten, se ei suuremmalti innokkaita retkeläisiä haitannut. Onneksi sää pysyi aurinkoisena ja ajoittain jopa lämpimänä.

Kierroksen jälkeen oli aikaa nauttia lounaasta ja saunasta tuloksia odotellessa. Erikoiskilpailut olivat sunnuntainakin ohjelmassa. Lähimmäs lippua väylällä 8 pääsivät Päivi Rouhiainen 3,95 m ja Markus Rekola 6,47 m. Pisimmät drivet löivät väylällä 16 Soile Koistinen ja Pekka Kopperoinen.

Kaksipäiväisen kilpailun voittajat olivat:
Kilpailun voittaja: Pertti Tanninen 63 p
Naisten sarja: Armi Ahola 62 p
Paras scratch-tulos: Pasi Manninen 172 lyöntiä.

Palkintoja sai useampikin ja arpaonnea myös tarvittiin. Kotimatka alkoi ohjelman mukaisesti ja yhden pysähdyksen taktiikalla matkasimme Vaajakosken ja Jyväskylän kautta Muurameen.

Ensikertalaisena kokemus oli avartava ja mukava. Paljon uusia pelikavereita saimme. Kiitos kaikille kivasta reissusta ja Tomille erityiskiitos matkanjärjestelyistä. Ensi vuonna retkellä kenties tavataan.

Ensikertalaiset Maarit ja Pasi

 

 

Lähettänyt

Jaa: